Mainos

Kymmenillä tuhansilla sähkötön joulu Britanniassa

Britanniassa vajaat 40 000 kotitaloutta oli yhä joulupäivän iltana ilman sähköjä, kertoo BBC. Ympäristöviranomaisten mukaan noin tuhat taloa on lisäksi jäänyt osittain tulvavesien alle.

Kovat tuulet ja rankat sateet ovat lisäksi katkoneet liikenneyhteyksiä ja aiheuttaneet tulvia lähinnä eteläisessä ja keskisessä Englannissa. Lukuisia tulvavaroituksia on yhä voimassa.

Jouluinen rajuilma on koetellut myös eteläistä Ranskaa ja Bretagnea, missä kymmenettuhannet ihmiset ovat niin ikään ilman sähköä. Nizzassa kaupungin kansainvälinen lentokenttä oli joulupäivänä käytännössä suljettu.

Ainakin viiden ihmisen on kerrottu saaneen surmansa erilaisissa säähän liittyvissä tapaturmissa.

Britteinsaarille, Ranskaan ja Norjan rannikolle ennustetaan uutta ärhäkkää säärintamaa jälleen perjantaiksi.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.