Lääkärit varoittavat: Moni ebola-tartunta voi jäädä listaamatta

Sierra Leonen Ebola-tapauksista moni voi jäädä havaitsematta viranomaisilta, varoittavat maassa toimivat lääkärit. Varoitus julkaistiin viikonvaihteessa lääketieteen lehti Lancetissa.  

Lääkärit sanovat, että potilailla on tällä haavaa vain vähän syitä diagnoosin hankkimiseen. Laboratoriokokeet voivat tulla kalliiksi, eikä diagnoosi todennäköisesti muuta hoitoa. Ihmiset saattavat myös pelätä, että sairaus leimaa potilaan ja hänen perheensä. Moni sairastunut saattaa turvautua itsehoitoon.  

Sierra Leonen ohella epidemia piinaa Guineaa ja Liberiaa. Sairauteen on virallisten lukujen mukaan kuollut helmikuusta lähtien ainakin 467 ihmistä. Kyse on tiettävästi tuhoisimmasta Ebola-epidemiasta koskaan.  

Ebola on verenvuotokuume ja yksi maailman tappavimmista taudeista.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.