Kolme kuoli Ladan räjähdettyä Venäjällä

Ainakin kolme ihmistä on saanut surmansa voimakkaan autopommin räjähdettyä poliisin tarkastuspisteellä Dagestanin tasavallassa Venäjällä. Iskussa loukkaantui lisäksi 19 henkilöä.

Iskussa menehtyneet olivat kaksi poliisia sekä auton kuljettaja. Viranomaisten mukaan kyseessä oli mitä ilmeisimmin itsemurhaisku.

Räjähdys tuhosi iskussa käytetyn Ladan sekä neljä muuta autoa, jotka olivat pysähtyneenä Derbentin lähistöllä sijainneelle tarkastuspisteelle.

Tutkijat uskovat iskun olleen harkittu, sillä Ladan kuljettaja oli pysähtynyt tarkastuspisteelle omasta aloitteestaan.

Auton kuljettaja silpoutui pommista pahoin. Poliisin mukaan hänestä jäi jäljelle vain joitakin palasia.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.