Yhdysvallat iski Isisin mestausvideoiden miestä vastaan

Yhdysvallat on tehnyt Syyriassa ilmaiskun, jonka kohteena oli äärijärjestö Isisin tappovideoilla esiintynyt mies. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Raqqassa Pohjois-Syyriassa tehdyn iskun lopputulos ei vielä ole tiedossa. Asiasta on määrä tiedottaa myöhemmin.  

Mies on tunnettu nimellä Jihadi John. Keväällä useat länsimaiset mediat kertoivat, että hän olisi oikealta nimeltään Mohammad Emwazi, kuwaitilaissyntyinen, aiemmin Lontoossa asunut noin kolmikymppinen mies.  

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Emwazi on mestannut useita panttivankeja Isisin riveissä. 

– Mohammad Emwazi, Britannian kansalainen, oli mukana videoilla, joilla näytettiin amerikkalaisten journalistien Steven Sotloffin ja James Foleyn, amerikkalaisen avustustyöntekijän Abdul-Rahman Kassigin, brittiläisten avustustyöntekijöiden David Hainesin ja Alan Henningin, japanilaisen journalistin Kenji Goton sekä lukuisten muiden panttivankien murhat, sanoi ministeriön tiedottaja Peter Cook.  

Syyrian sotaa tarkkailevan järjestön mukaan "brittiläinen Isisin johtaja" olisi kuollut Yhdysvaltain tekemässä iskussa. Järjestön mukaan iskussa olisi kuollut myös kolme muuta ulkomaalaista jihadistia.  

Matkusti Syyriaan 2012  

Emwazin henkilöllisyydestä kertoivat ensin amerikkalainen sanomalehti Washington Post, Britannian yleisradioyhtiö BBC ja brittilehti Guardian helmikuussa.  

Niiden tietojen mukaan Emwazi oli matkustanut Syyriaan vuonna 2012 ja liittynyt Isisiin. Jo ennen Syyriaan lähtöään hän oli tiettävästi Britannian ja Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelujen tiedossa.  

Guardianin mukaan Emwazi syntyi Kuwaitissa, mutta muutti 6-vuotiaana Britanniaan. Washington Postin mukaan hän kasvoi Länsi-Lontoossa hyvätuloisessa perheessä ja valmistui yliopistosta ohjelmointilinjalta.  

Miehen tutut kuvailivat häntä kohteliaaksi ja hyvätapaiseksi. He arvioivat Washington Postille, että hän alkoi radikalisoitua vuoden 2009 aikoihin.  

Isisin videoilla Emwazi pukeutunut peittävään mustaan kaapuun, ja hänestä näkyvät vain silmät ja osa nenänvartta. Yhdysvaltain ja Britannian viranomaiset selvittivät Emwazin henkilöllisyyttä muun muassa analysoimalla hänen ääntään sekä haastattelemalla hengissä selvinneitä Isisin vankeja.  

 



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.