Lähi-idän rauhanneuvottelut jatkuvat

Lähi-idän rauhanneuvotteluja jatketaan jälleen tänään. Tällä kertaa neuvotteluja käyvät Egyptin presidentti Hosni Mubarak ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat. Neuvottelujen tarkoituksena on löytää ratkaisu siihen, mikä on Israelin vetäytymisaikataulu Länsirannalta.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat


Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on kehottanut Israelin pääministeriä Ehud Barakia toteuttamaan loput Wyejoen sopimuksen edellyttämistä vetäytymisistä viipymättä, kertovat Israelin tiedotusvälineet. Clinton lähetti Barakille viikonloppuna asiaa koskevan kirjeen. Barakin toimisto vahvisti kirjeen saapumisen, mutta ei kertonut sen sisällöstä.

Yhteisymmärrystä israelilaisten ja palestiinalaisten väliseen rauhansopimukseen on haettu pian kymmenen kuukautta. Viikonlopun neuvottelut päättyivät eilen tuloksettomina. Wyejoen rauhansopimuksen toimeenpanosta ei löydetty sopua puolilleöin jatkuneissa neuvotteluissa. Palestiinalaisten edustajan mukaan sopimuksen toimeenpanon aikataulusta ja jostain muista keskeisistä kysymyksistä on edelleen erimielisyyttä.

Viime lokakuussa solmitun Wyejoen sopimuksen mukaan Israel vetäytyy osasta Länsirannan aluetta. Sopimuksen toimeenpanon aikatauluksi sovittiin alunperin 12 viikkoa. Sopimuksen mukaan Israel jättää 13 prosenttia Länsirannasta palestiinalaisten haltuun. Israelin edelllinen pääministeri Benjamin Netanjahu kuitenkin jäädytti sopimuksen toimeenpanon kun pari prosenttia sovituista alueista oli jäänyt ilman Israelin miehitystä.

Barak, Ehud -Israelin paaministeri


Nykyinen pääministeri Ehud Barak (kuva) on aiemmin ilmoittanut joukkojen vetäytymisen alkavan lokakuussa ja kestävän helmikuuhun saakka. Palestiinalaisten mielestä vetäytymisen pitää tapahtua nopeammin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.