Lähi-idän tutkimuksen professori: Ahtaalle ajettu Isis voi lisätä iskuja Eurooppaan

Lähi-idän tutkimuksen professori arvioi sekä Irakin että Isisin lisäävän kostoiskuja, kun Mosulin kaupungin valtaus takaisin Isisiltä etenee. Irak aloitti suuroperaation Mosulin valtaamiseksi eilen.

Helsingin yliopiston professori Hannu Juusola toteaa MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että terrori-iskut eri kohteisiin voivat lisääntyä vastaisuudessa niin Irakissa kuin Euroopassakin.

– On hyvin mahdollista, että Isis palaa vanhaan toimintamalliinsa, johon ovat kuuluneet terrori-iskut pehmeisiin kohteisiin. Ennen kaikkea niitä tehdään toki Irakissa, mutta mikäli se on heidän vallassaan ja mikäli heillä on edelleen kannattajia esimerkiksi Euroopassa, tämäntyyppiset iskut ovat hyvin mahdollisia Euroopassakin. Niihin on ehdottomasti hyvä varautua.

Taistelut Irakin Mosulissa ovat katastrofi erityisesti kaupungin yli miljoonalle siviilille. Monet heistä pyrkivät parhaillaan kaupungista pois taistelujen alta.

Juusolan mukaan on mahdollista, että Irak tekee kostoiskuja niiden irakilaisten koteihin, joiden se epäillee tehneen yhteistyötä Isisin kanssa.

Taistelijoiden intressit törmäävät Mosulin valtauksen jälkeen

Irakissa taistelee hyvin kirjava joukko. Mukana on niin Yhdysvaltain kouluttamia Irakin armeijan taistelijoita, kurdien peshmerga-taistelijoita kuin myös Turkin kouluttamia sotilaita.

Juusola kertoo Irakin pääministerin korostaneen voimakkaasti, että itse Mosuliin menee vain Irakin armeijan ja polisiin väkeä.

– Jos tilanne pitkittyy, siellä voi tulla paine käyttää myös esimerkiksi shia-joukkoja, jotka ovat olleet hyvin tehokkaita. Eri osapuolten välille voi tulla erimielisyyksiä taktiikasta. Suurin ongelma liittyy kuitenkin eri toimijoiden erilaisiin intresseihin sen jälkeen, kun Mosul on mahdollisesti vallattu takaisin. Mosulin valtaus tuo varmasti mukanaan erilaisia kiistanaiheita.

EU-komissaari varoittaa Mosulista pakenevista jihadisteista

EU:n turvallisuusasioista vastaava komissaari Julian King varoittaa, että Euroopan on valmistauduttava Irakin Mosulista pakenevien jihadistien tuloon.

King sanoo saksalaiselle Die Welt -lehdelle, että Mosulin valtaus voi ajaa äärijärjestö Isisin taistelijoita palaamaan Eurooppaan.

Kingin mukaan jo kourallinen jihadisteja voi aiheuttaa Euroopassa vakavan uhan. Samalla hän kuitenkin varoitti pitämästä jokaista pakolaista potentiaalisena terroristina. Hänen mukaansa se hyödyttää vain Isisiä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.