Lähi-idässä useita rauhantapaamisia

Israelin edustajat ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat ovat tavanneet salaisissa neuvotteluissa. Israelin hallituksen ministeri tapasi Arafatin Gazan alueella myöhään eilen. Tapaamiseen otti osaa myös Israelin tiedustelupalvelun entinen johtaja Ami Ayalon.

Tapaamisesta sovittiin Arafatin ja Israelin pääministerin Ehud Barakin puhelinkeskustelun yhteydessä perjantaina. Barak sanoi kuitenkin tänään Israelin radiossa, ettei palestiinalaisten kanssa käydä tällä hetkellä neuvotteluja. Ehtona neuvotteluille on hänen mukaansa se, että väkivallan on ensin loputtava palestiinalaisalueilla.

Tapaamisen aiheena olivat kaksi kuukautta palestiinalaisalueilla jatkuneiden väkivaltaisuuksien lopettaminen. Levottomuuksissa on kuollut jo yli 270 ihmistä.

Abdullah ja Mubarak neuvottelivat

Diplomaattiset ponnistelut jatkuivat myös muualla Lähi-idässä, kun Jordanian kuningas Abdullah tapasi tänään Egyptin presidentin Hosni Mubarakin Kairossa. Neuvottelut keskittyivät siihen, miten kaksi kuukautta jatkuneet palestiinalaisalueiden väkivaltaisuudet saataisiin päättymään, kertoi egyptiläinen diplomaattilähde. Egypti ja Jordania ovat ainoat arabimaat, joiden kanssa Israel on solminut rauhansopimuksen.

Mubarak ja kuningas Abdullah tapasivat viimeksi lokakuussa arabimaiden huippukokouksessa. Lähteen mukaan osapuolet keskustelivat Kairossa "niistä mekanismeista, joilla arabimaiden huippukokouksen tuloksia voidaan toteuttaa ja seurata". Kokouksessa päätettiin jäädyttää suhteet Israeliin. Lähi-idän kriisin ratkaisemiseen tähtäävä diplomatia keskittyi tänään Kairoon, missä Mubarak tapasi myös Israelin pääministerin Ehud Barakin avustajan Danny Yatomin.

Egypti kutsui vajaa viikko sitten Israelin-suurlähettiläänsä kotiin vastalauseena Israelin palestiinalaisiin kohdistamalle väkivallalle. Venäjän ulkoministeriö kertoi puolestaan, että Venäjän ulkoministerin Igor Ivanovin on määrä tavata Wienissä vielä tänä iltana Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright ja keskustella hänen kanssaan Lähi-idän tilanteesta.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.