Laiton maahanmuuttaja voitti lotossa Ruotsissa

Laiton maahanmuuttaja esiintyi Ruotsin tv:ssä tänään lunastaakseen verottoman 1,2 miljoonan Ruotsin kruunun (117 000 euron) lottovoiton. Viranomaiset ovat yrittäneet karkottaa onnekkaan eritrealaisen, 28-vuotiaan Tesfaldet Tesloyn, maasta.

Tesloy on elänyt maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvassa Ruotsissa kuusi vuotta. Karkottaminen Eritreaan ei ole viranomaisilta onnistunut, sillä Eritrea on kieltäytynyt ottamaan kansalaistaan vastaan.

Ruotsissa elää noin 12 000 karkotusta odottavaa maahanmuuttajaa. Tesloy on yksi sadoista, joita lähtömaa ei suostu ottamaan vastaan, jolleivät he itse suostu karkotukseen.

Lottovoiton Tesloy saa pitää, mutta työlupaa hänellä ei ole. Eritrealainen onnenmyyrä kertoo kuitenkin Reutersille aikovansa opiskella fysioterapeutiksi.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.