Läpimurto Ebolan torjunnassa

Yhdysvaltalaistiedemiehet ovat edistyneet Ebola-lääkkeen kehittämisessä. Uutta lääkettä annettiin reesusapinoille, joihin oli tartutettu rajuin muoto Ebolasta tuntia aikaisemmin. Yli puolessa tapauksista lääke tehosi ja paransi apinan.

Samalla testeissä todettiin toinen samantyyppinen rinnakkaislääke sataprosenttisen tehokkaaksi Ebolan sukulaista Marburg-virusta vastaan. Näiden tutkimusten perusteella Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto myönsi luvan ihmistesteihin.

Lääke sisältää yhdistettä, joka on suunniteltu hidastamaan virusten jakautumista solussa. Tämä antaa kehon omalle immuunipuolustukselle aikaa tuhota virus.

Ebola ja Marburg ovat niin kutsuttuja filoviruksia, jotka aiheuttavat verenvuotokuumetta. Kuolleisuus näissä on noin 90 prosenttia. Näiden pahamaineisten virusten pelätään olevan haluttuja aseita bioterroristeille, jonka takia lääkkeen kehittelyssä on kisattu aikaa vastaan. Pentagon syytikin rahaa näiden virusten tutkintaan syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen biologisen sodankäynnin pelossa.

Huomattavasta edistyksestä huolimatta lääkettä ei saada yleiseen käyttöön vielä pitkään aikaan. Tutkimus julkaistiin Nature Medicine -internetjulkaisussa.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.