Lapsia Haitista salakuljettaneille syytteet

Amerikkalaiset lähetystyöntekijät, jotka yrittivät viedä lapsia Haitista Dominikaaniseen tasavaltaan, ovat saaneet syytteet lasten kaappaamisesta sekä rikollisesta toiminnasta.

Haitin apulaissyyttäjän mukaan asia etenee nyt lisätutkintaan.

10 baptistikirkon jäsentä pidätettiin viime viikolla Haitin ja Dominikaanisen tasavallan rajalla, kun he yrittivät ylittää rajaa 33 lapsen kanssa. Amerikkalaisten mukaan lapset olivat jääneet orvoiksi Haitia 12. tammikuuta vavisuttaneessa maanjäristyksessä. Kuulusteluissa on selvinnyt, että vain osa salakuljetetuista haitilaislapsista oli orpoja.

Amerikkalaiset lähetystyöntekijät kiistävät yhä tehneensä mitään väärää. He ovat kuitenkin myöntäneet kuulusteluissa, että heillä ei ollut virallista lupaa lasten viemiselle eikä passeja lapsille. He halusivat auttaa lapsia viemällä heidät Dominikaaniseen tasavaltaan, jonne heillä on rakenteilla orpokoti.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

(31.1.)

(2.2.)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.