Led-valojen kehittäjät saivat fysiikan Nobelin

Fysiikan Nobel-palkinnon saavat Isamu Akasaki, Hiroshi Amano ja Shuji Nakamura.

Heidät palkitaan tutkimuksesta, joka on mahdollistanut energiatehokkaiden led-valojen kehittämisen.  

Tutkijat kehittivät sinisen led-valon, joka yhdistettynä punaiseen ja vihreään led-valoon saa aikaan valkoisen valon.  

Kun hehkulamput valaisivat koko 1900-luvun, 2000-lukua valaisevat led-valot, Ruotsin Kuninkaallinen tiedeakatemia kuvaili tutkimuksen merkitystä palkintoperusteissaan. Vaikka kolmikon keksinnöt ovat vasta vajaan 20 vuoden ikäisiä, niiden luomaa valkoista valoa on jo kaikkien käytössä, perusteluissa todetaan.  

Palkituista Akasaki ja Amano työskentelevät Japanissa, Nakamura Yhdysvalloissa Kalifornian yliopistossa. Nakamura palkittiin Suomessa Millenium-palkinnolla vuonna 2006.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.