Lehti: Saksassa joukko professoreja valitti oikeuteen EU:n pankkiunionista

Saksassa joukko professoreja on valittanut maan perustuslakituomioistuimeen EU:n suunnittelemasta pankkiunionista, kirjoittaa Welt am Sonntag -lehti.

Pankkiunionin on tarkoitus aloittaa toimintansa marraskuussa. Se on yksi EU:n keskeisimmistä keinoista vastata finanssisektorin kriiseihin.

Suunnitelmien mukaan Euroopan keskuspankki (EKP) ottaa pankkivalvojan roolin. Se arvioi pankkien kuntoa ja voi tarvittaessa sulkea heikoimmat pankit.

Berliiniläinen lakimies ja talousalan professori Markus Kerber vastustaa pankkiunionia.

– Euroopan pankkiunionilla ei ole oikeudellisia perusteita unionin sopimuksissa ja se rikkoo perustuslakia, Kerber sanoi lehden mukaan.

Kerberin mukaan pankkiunioni voidaan perustaa vain, jos EU-sopimuksiin tehdään muutoksia.

Perustuslakituomioistuimesta ei kommentoitu asiaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.