Lehti: Yhdysvallat paljasti Israelin vakoilurenkaan

Ranskalaislehti Le Monden mukaan amerikkalaiset viranomaiset ovat paljastaneet Yhdysvalloissa toimineen Israelin vakoilurenkaan. FBI kiistää tiedot.

Arvostettu ranskalaislehti Le Monde väittää, että Yhdysvalloissa on paljastettu suuri israelilainen vakoiluorganisaatio. Lehden mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ovat onnistuneet paljastamaan kaikkien aikojen suurimman israelilaisvakoilijoiden ringin maan pääkaupungissa Washingtonisssa.

Le Monde pohjaa tietonsa haltuunsa saamaan Yhdysvaltain hallinnon salaiseen raporttiin.

Ranskalaistietojen mukaan jopa 140 israelilaisen epäillään tulleen viime vuonna Yhdysvaltoihin vakoilutarkoituksessa. Suurin osa heistä saapui opiskelijoiksi, jotkut työskentelivät korkean teknologian yrityksissä ja valtion virastoissa. Le Monden mukaan heistä monet olivat ennen Yhdysvaltoihin tuloaan saaneet koulutusta Israelin armeijan tiedusteluyksikössä.

Israelilaisia oli ranskalaistietojen mukaan samoilla paikkakunnilla kuin viime syyskuun tuhoisista konekaappauksista syytettyjä sekä tällä hetkellä pidätettynä olevia, kaappareiden avustamisesta epäiltyjä muslimeja. Lehden tietojen mukaan Israelin agentit seurasivat muun muassa Yhdysvaltoihin soluttautuneita Al-Qaida terrorijärjestön jäseniä, mutta eivät kuitenkaan ilmoittaneet tiedoistaan amerikkalaisviranomaisille.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kiistää tiedot. FBI:n mukaan ketään israelilaista ei syytetä vakoilusta. Liittovaltion poliisi myöntää kuitenkin, että Yhdysvaltoihin opiskelijoiksi saapuneita israelilaisia on karkotettu maasta, koska heidän havaittiin tehneen muuta kuin heidän viisuminsa sallii.

Epäilyjä lisää se, että Israel on kieltäytynyt kommentoimasta Le Monden esittämiä väitteitä.

Yhdysvalloissa on tähän mennessä langetettu yksi tuomio vakoilusta Israelille - sen sai kuusitoista vuotta sitten sotalaivastossa palvellut mies. Tiedustelupalvelu Mossadia on sittemmin epäilty useista vakoiluyrityksistä, muun muassa Valkoisen talon puhelimien salakuuntelusta.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 5.3.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.