Lehtitieto: Kiina rakentaa ohjustukikohtia

Kiina rakentaa kaksi ohjustukikohtaa lähelle Fuzhoun rannikkokaupunkia, joka sijaitsee Taiwanin vastaisella rannalla, kertoi tämänpäiväinen Washington Times -lehti.

Kiina-Taiwan

Kiina ei ole tunnustanut Taiwanin itsenäisyyttä, vaan on jo pitkään uhannut miehittää maakuntanaan pitämänsä saaren. Amerikkalaisten asiantuntijoiden mukaan tukikohtien rakentaminen lisää aseellisen hyökkäyksen vaaraa. Uusien tukikohtien lisäksi Kiina sijoittaa lähiviikkoina venäläisvalmisteisia S-300 -ohjuksia Xiamenin ja Shantoun rannikkokaupunkien läheisyyteen, kertoi lehti käyttäen tietolähteenään amerikkalaisviranomaisia.

Taiwanin armeija ilmoitti viime viikolla, ettei Kiinan rannikolla ole viime aikoina tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa, esimerkiksi armeijan joukkosiirtoja. Tilanne Taiwanin ja Kiinan välillä on entisestään kiristynyt sen jälkeen, kun saaren itsenäisyyttä ajavan demokraattisen uudistuspuolueen ehdokas Chen Shui-bian voitti tässä kuussa järjestetyt presidentinvaalit.

Taiwan lakkauttaa ns. kansalliskokouksen

Demokraattinen uudistuspuolue ilmoitti tänään, että maan yli 300-paikkainen kansalliskokous lakkautetaan demokraattisten uudistusten jouduttamiseksi. Puolue oli eilen päässyt asiasta yksimielisyyteen vaaleissa hävinneen, saarta puoli vuosisataa hallinneen Kuomintang-puolueen kanssa.

Kansalliskokouksen päätehtävä on ollut perustuslain muutoksista päättäminen, mutta sen toimintaa on arvosteltu tehottomaksi. Uusien suunnitelmien mukaan oikeus perustuslain muuttamiseen siirretään lakiasäätävälle Yuanille eli parlamentille.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.