Lentoturman syy lennonjohdon virhe?

Venäläiskoneen musta laatikko kertoo, että kone sai käskyn muuttaa lentokorkeutta vasta puoli minuuttia ennen törmäystä.

Tupolev törmäsi DHL:n Boeingiin

Etelä-Saksan lentoturman koneita ohjanneen sveitsiläisen lennonjohdon mukaan koneiden törmäysvaarasta varoittava automaattinen laite oli kytketty pois päältä lennonjohdossa onnettomuushetkellä.

Lennonjohdon tiedottajan Roger Gaberellen mukaan laite oli pois päältä normaalien huoltotöiden takia, joita tehdään öisin, koska lentoliikenne on silloin hiljaisinta.

Sveitsiläislennonjohto myönsi aiemmin tänään, että määräys laskea lentokorkeutta oli annettu venäläiskoneelle vain 50 sekuntia ennen törmäystä. Gaberellen mukaan on hyvin mahdollista, ettei poiskytkettynä ollut törmäysvaroitusjärjestelmä olisi hälyttänyt yhtään aikaisemmin. Sveitsiläisten mukaan 50 sekunnin varoitusaika ei ole kovin pitkä, mutta se ei kuitenkaan riko kansainvälisiä lennonjohtomääräyksiä. -50 sekuntia ei ole ihanteellinen aika, mutta ei mahdotonkaan. Teknisesti aika ei ole liian lyhyt, Gabrelle vakuutti. Hänen mukaansa ensimmäisen varoituksen aikaan koneet olivat vielä säännöstenmukaisella etäisyydellä, eli useiden kilometrien päässä toisistaan.

Venäläiset ovat aiemmin syyttäneen lennonjohtoa liian myöhään annetusta määräyksestä, ja lentoyhtiö Bashkirian Airlinesin johtaja Nikolai Odegov toisti syytöksen tänään. Lennonjohdon mukaan venäläiskone taas reagoi määräykseen liian hitaasti, ja lentäjälle annettu käsky piti toistaa.

Venäläinen Ria-Novosti-uutistoimisto kertoi tänään, että Tupolev-koneen niin kutsutun mustan laatikon tietojen mukaan kehotus laskeutua alemmas tuli 50 sekuntia ennen törmäystä ja lentäjä toteutti käskyn 25 sekunnin kuluttua sen saamisesta.

Mustat laatikot löytyneet

Gaberellin mukaan tutkijat pyrkivät nyt selvittämään, miksi kehotus annettiin niin myöhään ja miksi ohjaaja viivytteli sen toteuttamisessa. Molemmissa koneissa olleiden törmäyksestä varoittavien laitteiden toiminta on myös selvitettävänä.

Tupolev-koneen kanssa törmäyskurssilla ollut rahtikone sai ilmeisesti ohjaamoon automaattisen varoituksen vaarasta ja kehotuksen laskea korkeutta.

Turmassa kuolleiden omaisia alkoi saapua onnettomuuspaikalle tänään. He saivat kriisiapua, mutta heidän on myös määrä avustaa uhrien tunnistamisessa.

Suurin osa omaisista on kotoisin Venäjän Bashkortostanin tasavallasta, ja sen suurimmassa kaupungissa Ufassa Bashkortostanin vihreä-sini-valkoiset liput liehuivat keskiviikkona puolitangossa.

Molemmissa koneissa olleet yhteensä neljä niin kutsuttua mustaa laatikkoa on löydetty. Laatikoista toinen tallentaa teknisiä lentotietoja ja toinen nauhoittaa ohjaamon sekä lentäjien ja lennonjohdon väliset keskustelut. Laatikot on määrä tutkia huomenna. Venäläiskoneen lentoa ohjannutta syvästi järkyttynyttä lennonjohtajaa oli määrä kuulla myöhemmin tänään.

Aikaisin eilisaamuna sattuneessa turmassa sai surmansa 71 ihmistä. Uhrien ruumiiden ja tuhoutuneiden koneiden osien etsinnät jatkuivat tänään Bodenseen alueella eteläisessä Saksassa. Tähän päivään mennessä maastosta oli löydetty 37 ruumista. Paikalla on satoja avustustyöntekijöitä, onnettomuustutkijoita ja palomiehiä.

Bashkirian Airlinesin Tupolev 154 -kone oli matkalla Moskovasta Barcelonaan. DHL-kuriiriyhtiön Boeing 757-rahtikone oli lähtenyt Bahrainista Italian Bergamon kautta Brysseliin.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

(Kymmenen uutiset 03.07.2002).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.