Liian ahkera huumepoliisi joutui hyllylle Yhdysvalloissa

Suomalaistaustaisen poliisin ahkeruus puhuttaa Yhdysvalloissa. Seattlen poliisissa työskentelevä Randy Jokela joutui viranomaisten syyniin kiinnitettyään liikaa huomiota kaupungin huumeidenkäyttöön. Jokela kirjoitti  80 prosenttia kaupungin huumesakoista.

Seattlen poliisilaitoksen johtaja Kathleen O’Toole hyllytti yli 24 vuoden uran tehneen Randy Jokelan tehtävistään heinäkuun lopulla. Syynä oli Jokelan ahkeruus: Seattlen poliisilaitos kirjoitti viimeisen kuuden kuukauden aikana 83 marihuanan polttoon liittyvää sakkoa ja niistä jopa 66 oli peräisin huumeita aktiivisesti vastustavan Jokelan kynästä.

O’Toole kertoi asian tulleen ilmi rutiininomaisessa marihuanan käytön valvontaan liittyvässä raportissa.

- Kävi ilmi, että yli 80 prosenttia sakoista oli yhden poliisin kirjoittamia. Asiasta on aloitettu sisäinen tutkinta, O’Toole ilmoitti virallisessa blogissaan viime viikolla.

Marihuanan käyttö laillistettiin huumemyönteisessä Washingtonin osavaltiossa jo vuonna 2012. Julkinen pilven polttelu on kuitenkin yhä kiellettyä ja siten rangaistavaa toimintaa.

Työmetodit tutkintaan

Seattlen poliisin mukaan hyllytykseen johtivat myös Jokelan työmetodit. Jokela valvoo lakia pyöräilemällä kaupungin vaarallisimmilla alueilla, joissa pelätty mutta kunnioitettu poliisi tunnetaan lempinimellä “the Joker”, vitsailija. Jokelalla onkin ollut tapana kirjoittaa sakkolappuihin viestejä valtaapitäville.

Toistuvaa huomiota on saanut huumeiden laillistamista äänekkäästi kannattava Seattlen kaupungin oikeusasiamies Peter Holmes. Jokela esimerkiksi osoitti monet sakkolappunsa suoraan oikeusasiamiehelle sanoin “Huomio: Petey Holmes”. 

Lisäksi Jokela myönsi sakkolapuissa muun muassa pyytäneensä pilvenpolttelijoita heittämään kruunaa tai klaavaa siitä, kumpi saa sakon.

- Toinen heistä hävisi kolikon heitossa ja sai sakot. Häviäjä sai pitää piippunsa, Jokela kirjoittaa sakkolapussaan.

“Ahkerin poliisi ikinä”

Yhdysvalloissa vain murto-osa poliiseista kannattaa marihuanan laillistamista, joten huumevastaisen Jokelan tueksi ovat kiirehtineet kollegat kautta maan.

Viikonloppuna asiaa kommentoi myös Seattlen poliisien liiton edustaja Ron Smith. Smithin mukaan Jokelalla on takanaan kunnioitettavan pitkä ura. Smiths sanoo Jokelan olevan yksi poliisilaitoksen arvostetuimmista ja ahkerimmista työntekijöistä.

- Jokela on todella proaktiivinen poliisi. Hänen kohdallaan kaikki on aina työtä, työtä, työtä, Smith totesi paikallisen radioasema Kiron haastattelussa.

Seattlen poliisilaitoksen mukaan Jokela on kuitenkin toistaiseksi hyllytetty tehtävistään ja siirretty toimistotöihin. Poliisilaitoksen sisäinen tutkinta päättää aikanaan, saako Jokela palata katutyöhön.  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.