Liittouma jatkaa ilmaiskuja Jemenissä

Saudi-Arabian johtama arabimaiden liittouma on jatkanut ilmaiskuja huthikapinallisia vastaan Jemenissä. Voimakkaat räjähdykset ovat vavisuttaneet muun muassa pääkaupunki Sanaata.

Silminnäkijöiden mukaan ilmaiskujen kohteina on tänään ollut ainakin lentokenttä ja sotilastukikohtia.  

Saudi-Arabia aloitti eilen ilmaiskut Jemenin hallitusta horjuttavia huthikapinallisia vastaan. Sen tueksi on ilmoittautunut useita maita, kuten Egypti ja Persianlahden pikkuvaltioita.  

Ilmaiskuissa kerrotaan kuolleen kaikkiaan jo lähes 40 ihmistä.

Saudi-Arabia ja sen liittolaiset ovat ilmoittaneet haluavansa tukea Jemenin laillista hallitusta. Jemenin presidentti Abdrabuh Mansur Hadi on paennut median mukaan Saudi-Arabiaan.  

Iran on tuominnut jyrkästi ulkovaltojen toimet Jemenissä. Kansainvälinen media nimittää Irania huthien tukijaksi, mutta konfliktinratkaisujärjestö CMI:n mukaan vahvoja todisteita Iranin merkittävästä aseellisesta tai taloudellisesta tuesta ei ole esitetty.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.