Liki 50 miljoonan euron korut ryöstettiin Lontoossa

Lontoossa kaksi ryöstäjää on onnistunut varastamaan jalokivikoruja kymmenien miljoonien eurojen arvosta.

Aseistettu ryöstö tapahtui viime torstaina, kun siisteihin pukuihin pukeutuneet miehet ilmestyivät Graff Diamonds -koruliikkeeseen. Varkaat saaliiksi päätyivät muun muassa kymmeniä sormuksia, rannerenkaita, kaulakoruja ja kelloja, joista suurin osa oli koristeltu timanteilla ja muilla jalokivillä.

Parivaljakko ampui kaksi laukausta maata kohti paetessaan juosten paikalta. Ryöstäjillä oli myös valmiina useita pakoautoja eri puolilla kaupunkia.

Korusaaliin arvo on noin 46 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi Britannian historian suurimmista jalokiviryöstöistä.

Poliisi on nyt julkaissut kaksikosta turvakameraan tallentuneita kuvia, joiden avulla se toivoo selvittävänsä miesten henkilöllisyyden sekä korujen sijainnin.

Bond Streetillä sijaitseva Graff-jalokiviliike joutui ryöstön kohteeksi jo kolmatta kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana.

(MTV3 - APTN)

RYÖSTÄJÄT PAKENIVAT PAIKALTA JUOSTEN

TÄLTÄ NÄYTTÄVÄT LONTOON JALOKIVIRYÖSTÄJÄT JA OSA SAALIISTA

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.