Lisa Holmin murhaoikeudenkäynti: Epäilty ja tämän veli kiinnostuneita väkivaltapornosta

Kesällä kotimatkalla kadonneen ja murhatun Lisa Holmin oikeudenkäynti alkoi tänään. Pääepäillyn asianaja on kritisoinut kovin sanoin poliisien tutkintaa.

Ruotsalaismedioiden mukaan epäilty 35-vuotias latvialaissyntyinen Nerijus Bilevicius saapui oikeussaliin ilmeettömänä. Miehen asianajaja Inger Rönnbäck on kritisoinut poliisien tutkintaa kovin sanoin, kertoo Expressen.

Bilevicious oli töissä Holmin työpaikkaa vastapäätä sijainneessa ladossa. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

– Se en todellakaan ole minä, Bilevicious on Expressenin mukaan sanonut.

Nuorempi veli syyllinen?

Rönnbäckin mukaan Bilevicious ei tiennyt Lisa Holmin olinpaikasta ennen kuin tämä löytyi kesäkuun 12. päivä. Sen sijaan Rönnbäck epäilee, että todellinen syyllinen löytyy Bileviciousin lähipiiristä.

Rönnbäck nostaa esille, että epäillyn miehen nuoremman veljen DNA on myös löytynyt murhapaikalta. Häntä ei enää epäillä Holmin murhasta, ja tämä on Rönnbäckin mukaan virhe.

Hän huomauttaa, että nuorempi veli on itse kuulusteluissa kertonut "olevansa kiinnostunut väkivaltaisesta pornosta". 

Svenska Dagbladetin mukaan oikeudessa on tuotu esille, että myös 35-vuotiaan Bileviciousin tietokoneelta on löytynyt väkivaltaista kuvamateriaalia. Rönnbäckin mukaan ei ole todisteita siitä, että epäilty tai hänen vaimonsa olisi katsonut kuvamateriaalia. Hänen mukaansa ne saattoivat kuulua epäillyn veljelle. 

Syyttäjällä toiselainen näkemys

Syyttäjä Lars-Göran Wennerholm sanoi, että hänen näkemyksensä epäillyn veljen ja vaimon roolista tapauksessa on hyvin toisenlainen kuin Rönnbäckillä.

Syyttäjän mukaan epäilty hirtti Lisa Holmin ladossa lähellä kahvilaa, jossa Holm työskenteli. Poliisi on löytänyt ladosta köyden, jossa on sekä epäillyn Bilevicioucsen että Holmin DNA:ta. 

Holmin perheen asianaja on painottanut, ettei tyttö mennyt latoon vapaaehtoiseksi. Syyttäjän mukaan epäilty raahasi tytön latoon, tappoi hänet ja laittoi tytön ruumiin autoon, jonka jälkeen hän ajoi kohti paikkaa, josta Holm myöhemmin löydettiin.

17-vuotias Lisa Holm katosi heinäkuun 9. päivä. Hänen katoamisensa aiheutti Ruotsissa valtavat etsinnät. Hän löytyi surmattuna heinäkuun 12.

Oikeudenkäynnin on arvioitu kestävän neljä päivää. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.