Lisää joukkohautoja Ugandassa

Ugandan poliisi löysi tänään 55 ruumista joukkohaudasta tuomiopäivänkultin johtohahmon autotallista Kampalan ulkopuolelta, kertoi poliisin tiedottaja Assuman Mugenyi. Mugenyin mukaan löydetyistä 22 oli naisia, 15 miehiä ja 18 lapsia. Poliisi sanoi, että ruumiit olivat olleet haudattuina kolmeen kuoppaan yli kuukauden.

Ugandalaisen uskonlahkon kirkko

Ruumiissa ei ollut merkkejä väkivallasta eikä vielä torstaina ollut selvää, miten ihmiset olivat kuolleet. Kaivaminen on lopetettu eivätkä viranomaiset usko enää löytävänsä lisää ruumiita. Dominic "Isä" Kataribabon vuokraaman talon alue eristettiin viime viikolla, kun paikalliset asukkaat olivat huomanneet maasta nousevan vahvan hajun.

Kataribabo on yksi kultin johtajista ja hänet on etsintäkuulutettu. Kuukausi sitten viranomaiset kaivoivat 394 ruumista saman talon alta ja piha-alueelta. Maaliskuun puolivälissä Jumalan kymmenen käskyn palauttamisen liike -nimellä tunnetun lahkon kirkko paloi ja aluksi luultiin, että kyseessä on jonkinlainen joukkoitsemurha.

Poliisin löydettyä vielä lisää ruumiita, viranomaiset alkoivat tutkia kuolemia joukkomurhana. Kuutta kultin johtajaa syytetään jo 924 ihmisen murhasta.

(STT-AFP-AP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.