Hongkongissa protesti jatkuu

Mielenosoitukset Hongkongissa jatkuvat toista viikkoa. Mielenosoittajat vaativat demokratiaa.

Tästä on kyse 

Hongkong oli Britannian hallinnassa vuokrasopimuksella, joka päättyi 1.7.1997.

Brittien hallinta-aikana Hongkongista kasvoi yksi maailman johtavista finanssikeskuksista. Merkittävimmät vientituotteet ovat tekstiilit ja elektroniikka.

Hongkongin siirtyessa osaksi Kiinan kansantasavaltaa se sai erityishallintoalueen aseman.

Britannian ja Kiinan neuvottelema Hongkongin peruslaki määrittelee erityishallintoalueelle autonomian ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuunottamatta.

Ylintä valtaa Hongkongissa käyttää hallintojohtaja, joka tällä hetkellä on Leung Chun-ying. Hänen toimikautensa päättyy 2017.

Kiinan keskushallinto päätti elokuussa, että hallintojohtajavaalin ehdokkaat päätetään Pekingissä. Mielenosoittajat vaativat vapaata ehdokasasettelua.

Sateenvarjovallankumoukseksi kutsuttu protesti vaatii vapaata ehdokasasettelua Hongkongin tuleviin hallintojohtajan vaaleihin. Vaalit pidetään vuonna 2017.

Suora lähetys Hongkongin Admiralty-alueelta on päättynyt.

Mielenosoittajia on kokoontunut myös hallintojohtajan virastorakennuksen eteen. He ovat vaatineet hallintojohtaja Leung Chun-yingin eroa ja uhanneet hallintorakennusten valtauksella.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.