Lontoon raitiovaunuturmasta selvinnyt: "Ihmiset kirjaimellisesti lensivät vaunussa"

Lontoon raitiovaunuturman elonjääneet kertovat BBC:lle ihmetelleensä juuri ennen onnettomuutta junan vauhtia.

Turmassa kuoli ainakin seitsemän ihmistä ja yli 50 loukkaantui. Kahdeksan kerrotaan loukkaantuneen vakavasti. Turmaraitiovaunun kuljettaja pidätettiin eilen epäiltynä taposta.

BBC:lle kokemustaan kerrannut Kevin Snow kertoo, että yleensä raitiovaunu jarruttaa tullessaan ulos tunnelista Lloyd Parkin ja Sandilandsin pysäkkien välillä.

– Yleensä tunnet jarrutuksen, mutta tällä kertaa en huomannut mitään. Ajattelin, että hänen pitäisi jarruttaa minuutin sisällä. Seuraavaksi olimmekin kyljellämme, hän kertoo.

Mies kertoo, että vaunut liukuivat lähes kymmenen sekunnin ajan ennen kuin ne pysähtyivät maassa.

– Kaikki huusivat ja kirkuivat. Moni ihminen oli loukkaantunut, eikä monikaan pystynyt liikkumaan, Snow kertaa.

Raitiovaunussa ollut Martin Bamford kertoo BBC:lle, että ihmiset lentelivät vaunussa, kun juna lähti kiskoilta.

– Ihmiset kirjaimellisesti lensivät. Ihmiset kiljuivat ja verta oli kaikkialla.

Bamford itse mursi kylkiluunsa. Hän kertoo, että hänen päälleen oli lentänyt myös tajuton nainen, jonka kohtalosta hän on epävarma. Hän kertoo puhuneensa kuljettajan kanssa.

–Kysyin onko hän kunnossa ja mitä tapahtui. Hän vastasi olevansa ok ja kertoi, että hän epäilee pyörtyneensä.

Onnettomuustutkimuslautakunnan mukaan raitiovaunu suistui kiskoiltaan ja kaatui jyrkässä kaarteessa. Tutkijoiden mukaan kuljettajan epäiltiin ajaneen kaarteeseen selvästi sallittua nopeammin. Myös nukahtamisen ja pyörtymisen osallisuutta turmaan tutkitaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.