Lontoon veitsiratsiassa yli 10 000 pidätettyä

Lontoon poliisi on pidättänyt yli 10 000 ihmistä ja takavarikoinut yli 5000 veistä vuoden aikana. Tehoiskut teräaserikollisuutta vastaan aloitettiin uuden pormestarin Boris Johnsonin aloitteesta viime vuonna.

Scotland Yardin mukaan vakavat loukkaantumiset nuorten keskuudessa ovat vähentyneet kolmanneksella viimeisten 12 kuukauden aikana. Nuorten veitsirikollisuus on vähentynyt yhdeksän prosenttia.

Noin yhdeksän kymmenestä pidätetystä on aiemmin saanut syytteen rikoksesta.

Viime vuonna murhattiin 29 teini-ikäistä, joista 22:ta oli puukotettu. Tänä vuonna jo kahdeksan nuorta on murhattu. Adam Khan Pervaiz, 18 vuotta, löytyi puukotettuna rappukäytävästä toukokuussa.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.