Löydettiin kuolleena rannalta – mikä tappoi yli 1300 lintua?

Chilessä viranomaiset selvittävät, mikä on tappanut noin 1300 lintua, jotka löydettiin kuolleena Conceptionin maakunnan alueelta.

Viranomaisten mukaan on mahdollista, että linnut ovat kuolleet jäätyään kiinni verkkoihin kalojen perään sukeltaessaan. Toisena mahdollisuutena pidetään lintuinfluenssaa.

Kuolleena löydetyt linnut kuuluvat enimmäkseen ulappaliitäjien (Procellariidae) heimoon. Linnut löydettiin sunnuntaina pieneltä rannalta Lengassa sijaitsevasta lahdesta. Alueella asuu muutamia satoja asukkaita, jotka elättävät itsensä pääasiassa kalastuksella ja turismilla.

Chilen maatalousviranomaiset analysoivat linnuista otetut näytteet kuolinsyyn selvittämiseksi.

Sadoittain kuolleita lintuja löydettiin samalta alueelta vuonna 2010. Tuolloin kuolinsyyksi paljastui kalastajien verkot. Chilessä kalastajia on syytetty siitä, että nämä antavat kalojen perään sukeltaneiden ja verkkoihin sotkeutuneiden lintujen kuolla tarkoituksella, ennen kuin irrottavat nämä verkoista ja heittävät mereen.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.