Lufthansa shokissa: "Perämiehen motiivia voi vain spekuloida"

Lentoyhtiö Lufthansan toimitusjohtaja kertoo järkyttyneensä tiedosta, jonka mukaan Germanwings-koneen turma on osoittautumassa tahalliseksi.

– Tämä oli shokki kaikille, voimme vain spekuloida (perämiehen) motiivia, muuta emme siitä tiedä, toimitusjohtaja Carsten Spohr kertoi yhtiön tiedotustilaisuudessa.

60-vuotisessa historiassamme meillä on lentäjiin sataprosenttinen luottamus. Minulle tämä on traaginen kokemus, jota on vaikea kantaa. Olemme todella pahoillamme kaikkien uhrien omaisten puolesta, Spohr jatkoi.

Turman ranskalaissyyttäjät kertoivat tänään aiemmin, että mustasta laatikosta saadun äänitallenteen perusteella koneen perämies Andreas Lubitz lensi koneen tahallaan päin Alppeja. Turmassa kuoli tiistaina 150 ihmistä.

Perämies, eli kakkoslentäjä, oli turmahetkellä ohjaamossa yksin. Ohjaamon ulkopuolella käynyt kapteeni ei päässyt ohjaamon turvaovesta sisään. Äänitallenteella kuuluu oven takomisen ääniä. Oven ovikoodin voi lukita vain ohjaamosta.

Spohrin mukaan joko kapteeni ei ole painanut ovikoodia oikein yrittäessään takaisin sisään tai sitten perämies esti häntä avaamasta ovea. Poistuessaan ohjaamosta kapteeni oli noudattanut yhtiön ohjeita.

– Tämä on henkilökunnallemme kauhea tilanne, olemme vuosikausia työskennelleet Saksan ilmailuviranomaisten kanssa lentoturvallisuuden parantamiseksi. Se mitä nyt on tapahtunut ei ole käsitettävissä, Spohr toisteli sekä saksaksi että englanniksi lehdistötilaisuudessa.

Lentäjä täytyy tunnistaa ohjaamon ovella

Ohjaamoiden oviin on tehty muutoksia vuoden 2001 WTC-iskun jälkeen.

– Koneiden ohjaamoiden ovet on panssaroitu, pienikaliiperisella aseella ei voi ampua oven läpi. Kun lentäjä jättää ohjaamon ja palaa, toinen pilotti avaa oven vasta tunnistettuaan palaavan lentäjän. On mahdollista avata ovi toisellakin tekniikalla, mutta sen voi ohjaamosta estää.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.