Luksusta sopuhintaan - hotellit halventuneet

Laman myötä myös matkustamisesta on tullut entistä edullisempaa. Hotels.comin julkaiseman hotellihinnaston mukaan viiden tähden luksusta voi saada nyt vain 100 eurolla.

Esimerkiksi Puolan pääkaupungissa Varsovassa, Italian Pisassa, Kiinan Kantonissa sekä Indonesian Balilla löytyy viiden tähden hotellihuone 100 eurolla.

Jos yöpymisestä on valmis maksamaan 50 euroa enemmän, kasvaa luksushotellien tarjonta huomattavasti. Tällä hetkellä 150 eurolla saa viiden tähden majapaikan 37 kaupungista eri puolilla maailmaa - muun muassa Barcelonasta, Berliinistä, Dublinista ja Tukholmasta.

Pienestä vaivannäöstä voi olla matkailijalle suurtakin hyötyä. Hotelleja kannattaa verrata, sillä pienikin lisäpanostus hintaan saattaa parantaa hotellin tähtiluokitusta tuntuvasti.

Esimerkiksi romanttisessa Roomassa keskihinta kolmen tähden hotellihuoneelle on 100 euroa, mutta neljän tähden huoneen saa jo 110 eurolla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.