Lumentulo sekoitti liikenteen Saksassa

Poikkeuksellisen sankka lumipyry sekoitti tie- ja lentoliikenteen Keski-Euroopassa. Saksassa satoi paikoitellen jopa 20 senttiä lunta, mikä aiheutti runsaasti kolareita ja kymmenien kilometrien mittaisia jonoja moottoriteille. Ainakin yhden henkilön kerrottiin kuolleen onnettomuuksissa.

Pelkästään Berliiniä ympäröivässä Brandenburgin osavaltiossa tapahtui maanantain vastaisena yönä yli sata kolaria. Berliinin ja Hampurin välinen vilkas moottoritie jouduttiin sulkemaan rekan törmäiltyä jäisellä tiellä.

Maan länsiosassa Münsterin kaupungin lähellä avustuspartiot jakoivat huopia ja lämmintä juotavaa moottoritiellä ruuhkaan juuttuneille autoilijoille.

Düsseldorfin lentokenttä suljettiin aamulla lumentulon vuoksi, ja kymmeniä lentoja jouduttiin perumaan tai ohjaamaan muille kentille. Myös junaliikenteessä oli runsaasti myöhästymisiä lumen takia.

Myös Belgiassa satoi maanantain vastaisena yönä noin 10 senttiä lunta, mikä ruuhkautti pahoin tie- ja lentoliikennettä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.