Maailman lihavin mies kuoli – oli juuri oppinut kävelemään uudelleen

Maailman lihavin mies, meksikolainen Andrés Moreno Sepúlveda, on kuollut sydänkohtaukseen syntymäkaupungissaan Ciudad Obregónissa. Moreno menehtyi joulupäivänä matkalla sairaalaan infarktin jälkeen.

Morenon naisystävän mukaan mies sai sydänkohtauksen aamuviideltä joulupäivänä. 

– Soitin heti ambulanssin, mutta jouduimme odottamaan yli kaksi tuntia. Hän ei saanut kunnolla henkeä ja pelkäsi tukehtuvansa, elämänkumppani kuvailee tapahtumia meksikolaismedioissa.

Moreno menehtyikin ambulansissa matkalla sairaalaan.

Painavimmillaan 444 kiloa

38-vuotias Moreno painoi enimmillään 444 kiloa. Viime aikoina hän oli kuitenkin laihtunut reilusti lokakuussa tehdyn vatsalaukun pienennysleikkauksen jälkeen. Kuollessaan hän painoi enää noin 250 kiloa, kertoo nettisivusto .

– Hän oli laihtunut selvästi. Hän pystyi jo käymään suihkussa ilman apua ja käyttämään lenkkitossuja. Hän oli hyvin onnellinen, kertoo Morenon edustaja. 

Vatsalaukun pienennysleikkauksen jälkeen Moreno pystyi syömään enää kahdeksasosan siitä, mitä hänen vatsansa aiemmin veti. Hän oli myös tiukalla dieetillä, jonka oli perheenjäsentensä mukaan onnistunut myös pitämään.

Lääkärit odottivat, että 1,75-mertinen Moreno olisi voinut päästä jopa 75-80 kilon painoon. 

Tässä kuussa Moreno oli onnistunut pitkästä aikaa myös kävelemään, aluksi tuettuna. Sitä ennen hän oli viettänyt kolme vuotta sängyssä kykenemättä nousemaan ylös. 

– Jalkani tärisivät kuin vastasyntyneellä varsalla, joka nousee pystyyn ensimmäistä kertaa. Nyt pystyn jo kävelemään itsenäisesti, Moreno sanoi aiemmin tässä kuussa tehdyssä televisiohaastattelussa. 

Äkillisesti kuollut Moreno unelmoi normaalista elämästä ja haaveili perustavansa säätiön auttamaan liikalihavuudesta kärsiviä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.