Maailman rikkaat ja köyhät maat koolla

Maailman rikkaiden ja köyhien maiden edustajat ovat kokoontuneet Intiaan pohtimaan maailman taloutta ja mahdollisen Irakin sodan heijastusvaikutuksia.

Ryhmä 20 (G20) hakee myös keinoja terrorismin rahoituksen katkaisemiseksi, maailman talouskasvun piristämiseksi ja rahoituskriisien hallitsemiseksi.

USA:ssa ja Britanniassa mietitään, miten talous saataisiin hyvälle kasvu-uralle, kun taas Argentiina painiskelee rahoituskriisissä. Ryhmä 20 perustettiin kolme vuotta sitten ratkaisemaan, miten maailman rahoituskriisejä voitaisiin lieventää.

Ryhmään kuuluvat Argentiina, Australia, Brasilia, Britannia, Kanada, Kiina, Ranska, Saksa, Intia, Indonesia, Italia, Japani, Meksiko, Venäjä, Saudi-Arabia, Etelä-Afrikka, Korea, Turkki, USA ja Euroopan unioni.

Näiden lisäksi ryhmässä ovat mukana Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. G20 edustaa kahta kolmasosaa maailman väestöstä ja bruttokansantuotteesta.

USA:n valtiovarainministeri Paul O'Neil osallistuu Intian kokoukseen, mutta kaikkien rikkaiden maiden edustaja ei ole paikalla.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.