Maailman vanhin mies täytti 113 – pääsi viettämään bar mitsvaa 100 vuotta myöhässä

Maailman vanhimpana pidetty mies täytti 113 vuotta torstaina. Israelilainen Yisrael Kristal valmistautui syntymäpäivänään viettämään bar mitsvaa, koska hän ei voinut juhlia sitä sata vuotta sitten.

Vuonna 1916 hänen äitinsä oli juuri kuollut ja isä palveli Venäjän armeijan sotilaana.

Guinnessin ennätyskirja julisti Kristalin maailman vanhimmaksi mieheksi viime maaliskuussa. Hän syntyi 15. syyskuuta 1903 nykyisessä Puolassa, kolmisen kuukautta ennen Wrightin veljesten ensimmäistä onnistunutta lentoa moottoroidulla ilma-aluksella.

Toisen maailmansodan aikana Kristal joutui Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille. Natsien murhaamien juutalaisten joukossa olivat Kristalin vaimo ja kaksi lasta. Kristal selviytyi hengissä juuri ja juuri, hän painoi sodan päättyessä vain 37 kiloa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.