Maanjäristys vavisutti Los Angelesia

Maanjäristys on vavisuttanut Los Angelesia. Järistys oli voimakkuudeltaan 5,9 richterin asteikolla mitattuna ja sen keskus sijaitsi reilun kahdensadan kilometrin päässä Los Angelesista, Borrero Springsin kaupungin ulkopuolella Kaliforniassa.

Maanjäristys oli viimeisin Kaliforniaa ravistelleesta maanjäristysten sarjasta, ja silminnäkijätietojen mukaan myös voimakkain. Alustavien tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan ole loukkaantunut, ja aineelliset vahingot jäivät olemattomiksi.

Kalifornia sijaitsee mannerlaattojen yhtymäkohdassa. Maanjäristys voi aiheuttaa suurta tuhoa sen väkirikkaissa kaupungeissa.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.