Malaysia Airlines ei vahvista vielä lentoturmaa

Malaysia Airlines ei ole vahvistanut, että sen kateissa oleva lentokone olisi syöksynyt maahan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lentoyhtiön mukaan he odottavat yhä vahvistusta turmasta. Vietnamin viranomaisten mukaan lentokone katosi sen ilmatilassa.

Kuala Lumpurista Pekingiin matkaava kone on ollut kateissa useita tunteja. Sen oli määrä saapua Pekingiin puoli yhdeltä yöllä Suomen aikaa. 

Koneen 227 matkustajasta 158 on kiinalaisia, kertoo Kiinan valtiollinen televisio. Lisäksi koneessa on lentoyhtiön oman ilmoituksen mukaan australialaisia, indonesialaisia ja malesialaisia. Koneessa on myös eurooppalaisia matksutajia, muun muassa Ranskasta, Itävallasta, Italiasta ja Hollannista. Koneessa on matkustajia yhteensä neljästäatoista eri maasta sekä 12 työntekijää.

Lentoyhtiön mukaan lennonjohto menetti yhteyden koneeseen kello 20.40 Suomen aikaa, kaksi tuntia lähdön jälkeen. Koneen oli määrä laskeutua Pekingiin puoli yhdeltä yöllä Suomen aikaa. 

Malesian ja Vietnamin viranomaiset ovat käynnistäneet etsintä- ja pelastustoimet, mutta koneen signaalia ei ole toistaiseksi havaittu.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.