Malesiassa puututaan eroihin valtion kuherruskuukausilla

Malesian osavaltio Terengganu tahtoo eliminoida avioerot. Eron partaalla pyristeleville pariskunnille on luvassa yhteiskunnan kustantamia kuherruskuukausia, joiden aikana riidat tulee sopia. Sen jälkeen avioliittoa tulisi jatkaa ilman jonninjoutavaa murjottamista.

-Me ymmärrämme vasta hiljattain vihittyjä pariskuntia, jos heillä on vähän riitaa keskenään. Mutta että yli 20 vuotta naimisissa olleet eroavat, niin sitä emme voi hyväksyä, osavaltion viranomainen paukauttaa.

Terengganun osavaltio on jo toteuttanut yhden "avioliitto kuntoon matkailemalla" -teemaretken. Mukana oli 25 pariskuntaa. 300 euroa kriisipariskuntaa kohti maksanut matka kesti kolme päivää.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.