Matkustaja: Emme kuulleet räjähdystä

Käsitykset Venäjän tuhoisan junaturman syystä ovat vielä ristiriitaisia. Osa Nevski Express -junaturman silminnäkijöistä on kertonut kuulleensa räjähdyksen, osa sanoo ettei räjähdystä tapahtunut.

- Tasan 21.30 matkustajat tunsivat voimakkaan iskun, joka mielestäni tuntui siltä kuin esimerkiksi pyörä olisi pudonnut tai jos olisimme ajaneet esteeseen. Mitään räjähdyksen ääntä en kuullut, kertoi matkustaja Boris Gruzd radiokanava Ekho Moskvylle.

- Olimme puoli tuntia täysin tietämättömiä siitä, mitä on tapahtunut, kunnes meille lopulta kerrottiin, että osa vaunuista on suistunut raiteilta. Kaikki matkustajat alkoivat kerätä lämpimiä vaatteita, särkylääkkeitä ja sidetarpeita.

Gruzd huomauttaa, ettei junassa ollut juuri minkäänlaisia ensiapuvälineitä tai lääkekaappia. Ensiapu oli matkustajien varassa.

Kun apujoukot tulivat noin tunnin kuluttua onnettomuudesta, matkustajia alettiin evakuoida ja hoitaa tehokkaasti.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.