Meksikonlahdella trooppista matalapainetta

Meksikonlahden ylle on eilen muodostunut trooppista matalapainetta. Matalapainerintama liikkuu todennäköisesti lähelle BP:n massiivista öljyvuotoa ennen kuin se kulkee kohti mannerta Louisianan kohdalla.

Yhdysvaltain kansallisesta hurrikaani-keskuksesta kerrotaan, että matalapaineen keskus sijaitsee noin 600 kilometrin päässä Mississippi-joesta. Tuuli liikkuu matalapaineen alueella jopa 55 kilometriä tunnissa.

Myrsky on jo nyt pakottanut BP:n viivästyttämään öljytuhojen korjaustöitä.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.