Merapi purkautui neljännen kerran Indonesiassa

Jaavan saarella Indonesiaa sijaitseva Merapi-tulivuori on purkautunut neljännen kerran. Tunnin kestänyt purkaus oli tähän astisista voimakkain. Tulivuoritutkijat kuvaavat Merapin tilaa kriittiseksi.

Asukkaita on evakuoitu lisää ja aiemmin evakuoitujen leirejä on jouduttu siirtämään kauemmaksi viranomaisten laajennettua varoaluetta 15 kilometrin etäisyydelle tulivuoresta.

Uusista loukkaantuneista ei ole kerrottu.

Alueella on myös puhjennut rankkasateita, joiden mukana tuhkaa ja purkausjätettä kulkeutuu läheisiin jokiin.

Merapi purkautui ensimmäisen kerran runsas viikko sitten. Tuolloin yli 30 ihmistä sai surmansa. Tulivuorenpurkauksen tieltä on evakuoitu yhteensä yli 70 000 ihmistä.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.