Merkel: Rauhanehdotuksen eteneminen epäselvää

Venäjän presidentille eilen esitellyn rauhanehdotuksen eteneminen on vielä epäselvää, sanoo Saksan liittokansleri Angela Merkel. Yritys oli hänen mukaansa joka tapauksessa kannattavaa tehdä.  

Merkel puhui ehdotuksen etenemismahdollisuuksia Münchenin turvallisuuskonferenssissa.  

Merkel vaatii Venäjää kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta ja toimimaan Itä-Ukrainan vakauttamiseksi. Nyt jos koskaan Minskin sopimuksen ehdot pitää Merkelin mukaan saada täytäntöön.  

– Olen varma, että tätä konfliktia ei ratkaista aseellisesti, Merkel sanoi.  

Konfliktiin haetaan hänen mukaansa diplomaattista ratkaisua, eikä hän tue Ukrainan tukemista aseellisesti.  

Merkel tapaa myöhemmin tänään Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn.  

– Me haluamme vahvistaa Euroopan turvallisuutta yhdessä Venäjän kanssa, emme sitä vastaan, Merkel sanoi.  

Turvallisuuskonferenssin yleisössä oli myös Ukrainan presidentti Petro Poroshenko, jonka kanssa Merkel keskustelee myöhemmin tänään. Merkel korosti, että Eurooppa on yhdessä arvojensa takana.  
Poroshenkon rinnalla yleisössä istuivat presidentti Sauli Niinistö ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves.  

Ukrainan aseavun puolesta aiemminkin puhunut Ilves kritisoi Saksan linjaa, ettei aseita annettaisi. Merkel vastasi, ettei hän usko uuden aseistuksen vaikuttavan tilanteeseen Itä-Ukrainassa.  

– Puhun Ukrainan presidentin kanssa koko ajan ja tästä meillä on eriävä mielipide. Tämä on kuitenkin katkera totuus.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.