Meteorologi: Indonesiassa monsuunikausi - yläilmoissa jäätävää

Kadonneen AirAsian matkustajakoneen reitillä sää oli hyvin sateinen ja liikkeellä oli voimakkaita ukkoskuuroja.

MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että Indonesiassa on tällä hetkellä käynnissä monsuunikausi. Voimakkaita kuurosateita tulee päivittäin, varsinkin iltapäivisin.

– Jos vertaa Suomen kesäisiin sateisiin, niin tuolla alueella pilvien korkeushan yltää jopa viiteentoista kilometriin. Nousuliikkeet ovat siellä meitä voimakkaampia. Tämä tarkoittaa sitä, että sadekertymät ovat huomattavasti suuremmat.

Mäntykannas kertoo, että vettä saattaa sataa yhdestä kuurosta useampi sata millimetriä. Salamointi on eritttäin voimakasta. Pilvien ollessa hyvin korkealla, pilven huipulla lämpötila on matala ja jäätymistä esiintyy.

– Koneen katoamishetkellä oli voimakkaita ukkoskuurosoluja liikkeellä. Pilvet olivat korkealla ja lämpötila matalalla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.