Michael Schumacherin velipuolen piti matkustaa turmakoneessa

Formula ykkösten seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin velipuoli oli tiistaina Ranskan Alpeilla pudonneen Airbusin matkustajaluettelossa.

Postimees-lehti kertoo sakasalaismediaa lainaten, että sattuma pelasti hänet astumasta vuoreen lentäneeseen koneeseen.

Kuvauksissa Barcelonassa ollut kilpakuljettaja Sebastian Stahl kertoo, että sateen vuoksi hän oli lähellä astua turmakoneeseen

– Sunnuntaina satoi ja pohdimme kuvausten siirtoa vuorokaudella eteenpäin. Jos suunnitelmat olisivat toteutuneet, olisin istunut juuri vuoreen lennetyssä koneessa. Tulin kuitenkin vuorokautta aikaisemmalla lennolla. Lensimme samojen vuorten yli, Stahl kertoo.

Sebastian Stahlilla ja Michael Schumacherilla on sama äiti.

Lentoperämies Andreas Lubitz lensi Germanwingsin A-320-koneen tahallaan vuoreen. Koneessa oli 150 ihmistä. Kaikki saivat surmansa kohtalokkaalla lennolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.