Michelle Obama vetosi siepattujen nigerialaistyttöjen puolesta

Yhdysvaltain presidentin puoliso Michelle Obama on vedonnut Twitter-tilillään Nigeriassa siepattujen koulutyttöjen puolesta.

-Rukoilemme siepattujen tyttöjen ja heidän perheidensä puolesta. On aika saada heidät kotiin, hän kirjoitti.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi aikaisemmin ABC-televisioyhtiön haastattelussa olevansa syvästi järkyttynyt sieppauksesta ja tarjosi Nigerialle apua tyttöjen jäljittämiseksi.

Boko Haram -islamistikapinalliset hyökkäsivät yli kolme viikkoa sitten pohjoisnigerialaiseen kouluun ja sieppasivat yli sata tyttöä. Paikallisten asukkaiden mukaan siepattuja oli jopa 230. Osa tytöistä pääsi pakenemaan, mutta suuri osa on yhä kateissa.

Boko Haramin johtaja Abubakar Shekau on ilmoittanut myyvänsä tytöt orjiksi.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.