Mellakkapoliisi purkaa barrikadeja Kiovassa

Ukrainan mellakkapoliisi on alkanut purkaa mielenosoittajien barrikadeja Kiovan keskustassa ja kaupungin eteläosassa.

Toistaiseksi poliisien ja mielenosoittajien välillä ei ole ollut yhteenottoja, kertoo Interfax.

Maan yleinen syyttäjä oli jo aikaisemmin verkkosivuillaan kehottanut mielenosoittajia poistumaan julkisista tiloista ja purkamaan barrikadit. Mielenosoittajien hallussa on ollut toista viikkoa useita julkisia rakennuksia, mukaan luettuna Kiovan kaupungintalo.

Presidentti Viktor Janukovitsh puolestaan kertoi verkkosivuillaan olevansa valmis keskusteluihin opposition kanssa. Verkkosivuilla ei kerrottu, milloin keskustelut voisivat alkaa. Oppositio ei tuoreeltaan ottanut kantaa ehdotukseen.

Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa ja uusia vaaleja. Protestit alkoivat yli kaksi viikkoa sitten, kun Janukovitsh jätti allekirjoittamatta yhteistyösopimuksen EU:n kanssa. Mielenilmaukset ovat suurimmat sitten vuoden 2004 oranssin vallankumouksen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.