Mies käveli lentokenttätarkastusten ohi USA:ssa - katso video

Yhdysvalloissa on noussut jälleen uusi kohu siitä, miten helposti lentokenttien turvatarkastukset voidaan ohittaa. Tuorein tapaus sattui sunnuntaina Newarkin kansainvälisellä lentokentällä New Jerseyn osavaltiossa maan itäosassa.

Mies käytti tilaisuuden hyväkseen ja livisti ohi turvatarkastuksen, kun vartija oli poistunut hetkeksi paikaltaan.

Tapauksen huomasi ensimmäisenä turvatarkastusjonossa ollut lentomatkustaja, joka kävi kertomassa asiasta lentokentän henkilökunnalle.

Lentokenttä kaaoksessa

Tapahtuma kelattiin myöhemmin esiin valvontakameroilta. Koko lentokenttäterminaali jouduttiin sulkemaan vakavan turvallisuusrikkeen vuoksi.

Välikohtauksesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, sillä miehellä ei ilmeisesti ollut terroriaikeita. Hän poistui 20 minuutin kuluttua lentokentältä. Vartija on toistaiseksi pidätetty virastaan.

Joulun alla nigerialaismies pääsi Amsterdamin lentokentällä Detroitin lennolle pommi housuissaan. Hänen yrityksensä räjäyttää lentokone kuitenkin epäonnistui.

Katso valvontakameran kuvaa tapauksesta

(MTV3-AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.