Mies kuoli koiransa puremaan

Keski-ikäinen brittimies on kuollut koiran pureman aiheuttamaan tulehdukseen, kertoo Daily Express -lehti.

Mies oli viettämässä lomaa vaimonsa, teini-ikäisen poikansa sekä 10-vuotiaan saksanpaimenkoira-dobermannin kanssa. Kesken riehakkaan kepinheittoleikin mies sai sormeensa pahan haavan koiran hampaasta.

Haava oli syvä, mutta mies ei kokenut sen perusteellista puhdistamista tarpeelliseksi. Hän peitti haavan laastarilla ja jatkoi lomaansa.

Kuuden päivän kuluttua hän alkoi kärsiä vilunväreistä, pahoinvoinnista sekä hallusinaatioista. Hänen kasvoilleen ilmestyi myös valtavia punaisia läikkiä. Pian hänen kuntonsa romahti.

Sairaalassa ilmeni, että puremahaava oli tulehtunut erittäin pahasti. Mies kuoli hoidosta huolimatta verenmyrkytykseen ja tulehdukseen, joka oli ehtinyt levitä aivoihin saakka.

Miehen vaimo ei kuitenkaan syytä tapauksesta lähes sokeaa koiraa, vaan se saa elää viimeiset vuotensa perheenjäsenenä kuten ennenkin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.