Mies raiskasi nukkuessaan – ei tuomittu

Raiskauksesta syytetty ruotsalaismies on saanut vapauttavan tuomion, koska hän nukkui pakottaessaan naisen seksiin.

Nainen yöpyi miehen luona patjalla lattialla ja heräsi, kun mies harrasti hänen kanssaan seksiä.  

Mies kertoo heränneensä itsekin tässä tilanteessa ja ihmetelleensä, mitä oikein oli tekemässä.  

Tuomioistuin totesi 28-vuotiaan miehen kärsivän seksomniaksi kutsutusta unihäiriöstä. Seksomnia on eräs unissakävelyn muoto.  

Mies sanoi, ettei muista teostaan mitään. Tuomioistuin arvioi, että mies oli seksomnisessa tilassa eikä siten raiskannut tahallaan.   

Syyttäjä ei ole päättänyt, valittaako hän tuomiosta.  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.