Mikä tappaa delfiinejä ja pelikaaneja Perussa? Uimarannat suljettu

Lähes tuhannen kuolleen delfiinin ja yli 4 000 kuolleen pelikaanin mysteeri odottaa yhä ratkaisuaan Perussa.

Ympäristöviranomaiset ja tutkijat ovat yrittäneet kuukausien ajan löytää syytä ja selitystä eläinten joukkokuolemille.

Terveysviranomaiset ovat nyt sulkeneet rannat 200 kilometrin matkalta, ja terveysministeri Alberto Tejada on kehottanut ihmisiä pysyttelemään poissa uimarannoilta, kunnes mysteeri on selvinnyt.

Ensimmäiset kuolleet delfiinit ajautuivat Pohjois-Perun rannikolle tammikuussa. Kuukausien mittaan niitä on löydetty yli 900. Samalta alueelta, pääkaupunki Limasta pohjoiseen, on löytynyt myös yhteensä 4 400 kuollutta pelikaania.

Ympäristöministeriön mukaan nuottakalastus tai vesien saastuminen ei delfiinikuolemia ole aiheuttanut. Laboratoriokokeissa on rajattu pois myös useita bakteeritulehduksia, ja tutkimuksissa on alettu etsiä mahdollista tappavaa virusta.

Aiemmin kuolemien epäiltiin johtuneen siitä, että laivojen kaikuluotaimet olisivat sotkeneet delfiinien oman luotausjärjestelmän. Syytä on haettu myös Perun rannikolla suoritetusta seismisestä öljynetsinnästä. Näyttöä näiden teorioiden vahvistukseksi ei kuitenkaan ole löytynyt. Joidenkin tutkittujen delfiinien kuuloluut ovat kuitenkin olleet vaurioituneet.

Tutkijat ja viranomaiset ovat yhtä ymmällään pelikaanikuolemien vuoksi. Tutkimustulokset nimittäin viittaavat siihen, että linnut olisivat kuolleet nälkään.

- Meidän on nyt selvitettävä, miksi pelikaanit eivät kalasta eivätkä lennä, sanoi maatalousministeriön biologi Guillermo Boigorrea.

Viranomaisten hidas toiminta kuolleiden eläinten poistamiseksi rannoilta ja toistaiseksi tuloksettomat laboratoriotutkimukset ovat aiheuttaneet Perussa kovaa kritiikkiä.

(MTV3 - AP - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.