Mikroskooppinen sieni viisinkertaistaa riisin kasvuvauhdin

Sveitsiläiset tutkijat ovat löytäneet mikroskooppisen pienen sienilajin, joka voi nopeuttaa riisin kasvuvauhdin jopa viisinkertaiseksi. Lausannen yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan sienen avulla voitaisiin myös vähentää fosfaattilannoitteiden käyttöä.

Mycorrhiza-sienen hämmästyttävä ominaisuus havaittiin nelivuotisissa kokeissa, joissa testattiin sienen itiöiden vaikutuksia riisiin. Sieni on siitä poikkeuksellinen, että sen itiöiden geneettinen koostumus vaihtelee. Jotkin itiönäytteistä jopa hidastivat riisin kasvua, mutta kaksi näytettä aiheutti nopean kasvupyrähdyksen.

Löytö pienentää viljelyn ympäristötaakkaa

Tutkijoiden mukaan keksintö voidaan valjastaa kaupalliseen käyttöön muutamassa vuodessa. Sieni helpottaa myös joidenkin ravintoaineiden kuten fosfaattien kulkeutumista riisiin, mikä voi auttaa vähentämään lannoitteiden käyttöä ja maatalouden aiheuttamaa taakkaa ympäristölle.

Tutkijat korostavat, että keksintö on täysin luonnonmukainen, eli sientä tai riisiä ei ole muunneltu geneettisesti. Vastaavia kokeita on tehty perunalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.