Millennium-vauva on poika

Vuosituhannen ensimmäinen lapsi on Uudessa-Seelannissa syntynyt poika.

Aucklandin kaupungin viranomaiset ilmoittivat, että uuden vuosituhannen ensimmäinen ihminen syntyi minuutin yli puolenyön paikallista aikaa.

Uudessa-Seelannissa syntyi uuden vuosituhannen ensimmäisen 20 minuutin aikana kuusi vauvaa. Kunnia millennium-vauvan tittelistä lankesi kuitenkin pojalle ja tämän vanhemmille tarkkojen laskelmien jälkeen.

Ensimmäinen suomalaisvauva lienee Mikkelissä kolme minuuttia yli puolen yön syntynyt poikalapsi. Onnellinen äiti kertoo, että pojan työnimi oli Ykä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.