"Minulla oli tuuria, kaksi naista kuoli vieressäni"

Eloonjääneet kertoivat kauhusta, kun kuolonuhreja vaatinut paniikki puhkesi supersuosituilla Love Parade -festivaalilla Saksan länsiosassa tänään.

- Minkäänlaisia pakenemismahdollisuuksia ei ollut. Ihmiset seisoivat kuin muurina ympärilläni. Pelkäsin kuolevani, kertoi silminnäkijä saksalaiselle Bild.de -uutissivustolle.

Duisburgin festivaalialueelle kokoontui järjestäjien mukaan jopa 1,4 miljoonaa ihmistä. Yhtäkkiä väentungoksessa puhkesi kaaos ja paniikki, ja alustavien tietojen mukaan ainakin 15 ihmistä menehtyi vammoihinsa.

- Ihmiset kirjaimellisesti tallasivat toistensa päälle, raportoi ZDF-tv-kanavan toimittaja Thomas Münten.

Onnettomuus sattui yhdellä festivaalialueen sisäänkäynnillä - tunnelissa, joka tukkeutui väenpaljoudesta. Loukkaantuneita oli poliisin mukaan ainakin 45, mutta joidenkin viestimien mukaan vammoja sai jopa sata ihmistä.

-Minulla oli tuuria, löysin pienen aukon. Mutta vieressäni kuoli kaksi naista, kertoi yksi festarivieras.

Festarivieras varoitti poliisia vaarasta

Pelastushenkilökunnalle tilanne oli painajaismainen. Kaikkia loukkaantuneita ei päästy nopeasti auttamaan, ja lisäavuksi hälytetyillä yksiköillä oli vaikeuksia päästä perille. Pelastushelikoptereita pyöri festarialueen yläpuolella etsien laskeutumispaikkaa.

Onnettomuus herätti heti kysymyksen siitä, pettivätkö turvajärjestelyt.

Festarivieras Fabio kertoi uutistoimisto DPA:lle varoittaneensa poliisia vaarasta. Hän itse päätti kääntyä tyttöystävänsä kanssa takaisin turmatunnelista, kun tungos kävi henkeäsalpaavaksi.

- Meidän piti käyttää kyynärpäitämme päästäksemme takaisin. Kerroimme poliisille, että kohta siellä olisi joukkopaniikki. Tämä oli 45 minuuttia ennen onnettomuutta.

Suuremman kaaoksen välttämiseksi viranomaiset päättivät, ettei tapahtumaa keskeytetä. Festarivieraita kehotettiin poistumaan alueelta rauhallisesti. Matkapuhelinyhteydet katkeilivat, kun ihmiset viestivät toisilleen tapahtuneesta.

Duisburgin poliisi ei vielä illalla kertonut uhrien kansallisuuksista. 15 kuolonuhrista yhdeksän oli naisia ja kuusi miehiä.

Ulkoministeriöstä kerrottiin illalla, että se ei ole saanut tietoja, joiden mukaan uhrien joukossa olisi suomalaisia. Suomen Berliinin-suurlähetystö oli ollut yhteydessä Saksan poliisiin, joka selvitteli uhrien henkilöyttä.

(MTV3 - STT - DPA - Reuters - AFP - TT)

Katso Tapio Nurmisen juttu Münchenistä

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.