Mitä Dallasin ampujasta tiedetään? Asevarasto kotona, syyte seksuaalisestä häirinnästä

Dallasin poliisisurmista epäilty ampuja on teksasilainen 25-vuotias Yhdysvaltain armeijan veteraani Micah Johnson. 

Ampuja toimi ilmeisesti yksin, vaikka vielä eilen epäiltiin useiden ampujien osallistuneen poliisisurmiin Dallasin keskustassa.

Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Jeh Johnsonin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että epäillyllä miehellä ei ollut yhteyksiä terroriryhmiin, eikä hän myöskään hakenut niiden toimista innoitusta veriteoilleen.

Epäilyllä ei ollut aiempaa rikostaustaa. Uutistoimisto AP:n mukaan on kuitenkin paljastunut, että Johnsonia syytettiin naissotilaan seksuaalisesta häirinnästä armeija-aikana Afganistanissa vuonna 2014. Häntä edustaneen armeijan lakimiehen mukaan Johnson lähetettiin kotiin ja suosituksena oli vapauttaa hänet palveluksesta "muin kuin kunniallisin perustein". Lakimiehen mukaan on epätavallista, että tällainen suositus annetaan ennen lievempiä toimenpiteitä, kuten neuvontaa.

Johnsonia ei kuitenkaan vapautettu armeijasta suunnitelman mukaisesti saman vuoden syksyllä, vaan vasta huhtikuussa 2015. Hän sai palveluksestaan normaalin kunniamaininnan. Syyt tähän eivät ole tiedossa, AP:n haastattelema lakimies toteaa.
Epäilty palveli Afganistanissa vuosina 2013–2014.

Pommintekovälineitä ja aseita kotona

Poliisisurmista epäillyn kotoa on löydetty pommintekovälineitä. Poliisin mukaan sieltä löytyi myös luotiliivejä, aseita, luoteja sekä henkilökohtainen päiväkirja, johon oli kirjoitettu taistelutaktiikoita.

Micah Johnson oli lisäksi netissä tekemisissä useiden rasististen ryhmien kanssa. Facebookissa Johnson tykkäsi ryhmästä, joka yllytti avoimesti väkivaltaan virkavaltaa vastaan.

Viranomaisten mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Johnson toteutti Dallasin hyökkäyksen yksin.

Epäilty sai surmansa piirityksen ja tulitaistelun päätteeksi, kun poliisi surmasi hänet pommirobotilla.

Dallasissa kuoli viisi ja haavoittui seitsemän poliisia, joita kohti ammuttiin heidän turvatessaan mielenosoitusta torstai-iltana paikallista aikaa. Mielenosoitus järjestettiin Yhdysvaltain mustiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa vastaan.

Tällä viikolla kaksi mustaa miestä on kuollut poliisin luoteihin Louisianassa ja Minnesotassa. Tapaukset herättivät jälleen kerran keskustelun poliisin mustia kohtaan käyttämistä voimakeinoista, ja useissa kaupungeissa ympäri Yhdysvaltoja järjestettiin torstaina mielenosoituksia.

Poliisipiirityksen aikana surmista epäilty Johnson sanoi halunneensa tappaa etenkin valkoisia poliiseja. Epäilty oli myös sanonut, ettei kuulunut mihinkään ryhmään. Lisäksi hän kertoi piilottaneensa pommeja ympäri Dallasin keskustaa. Pommeja ei kuitenkaan etsinnöissä löytynyt.

Epäillyllä puoliautomaattiase

Uutiskanava CNN:n poliisilähteiden mukaan Dallasin epäillyllä ampujalla oli tekohetkellä mukanaan ainakin kaksi asetta, käsiase sekä kivääri.

Lähteiden mukaan kivääri oli puoliautomaattinen, venäläisvalmisteinen SKS-sotilaskivääri. Epäilty oli poliisilähteiden mukaan ostanut aiemmin laillisesti useita aseita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.