Montenegron vaaleissa pelataan Nato-kortilla

Montenegrossa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa, joiden oppositio toivoo merkitsevän pääministeri Milo Djukanovicin pitkän valtakauden loppua.

Djukanovic on varoittanut, että hänen suistamisensa vallasta merkitsisi sotilasliitto Naton jäsenyyden vaarantumista.  

Montenegron on tarkoitus liittyä Natoon joulukuussa, mutta sen paremmin Nato kuin Montenegrokaan eivät ole vielä ratifioineet sopimusta.  

Venäjä on varoittanut Montenegroa seurauksista, mikäli se liittyy Natoon. Maiden suhteet ovat jo entuudestaan viileät, sillä Montenegro tuki EU:n Ukraina-pakotteita.  

Djukanovicin mukaan äänestäjien on nyt valittava puolensa.  

– Haluammeko kuulua kehittyneeseen eurooppalaiseen yhteisöön vai olla Venäjän siirtokunta, Djukanovic kysyi kannattajiltaan puhuessaan Podgoricassa.  

Tuoreiden mielipidemittausten mukaan Djukanovicin DPS- puolue saisi hitusen alle 40 prosenttia äänistä, eli se tarvitsisi tukipuolueiden apua muodostaakseen hallituksen.  

– Vaikka DPS liittolaisineen onnistuisi saamaan kokoon enemmistön, se olisi erittäin epävakaa, ennakoi vaaleja tarkkailevan Centre for Monitoring and Research -keskuksen johtaja Zlatko Vujovic.  

Vaalihuoneistot sulkeutuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.